Koirien käyttäytymisestä, luonteesta, persoonallisuudesta, testaamisesta, hyvinvoinnista, teknologiasta ja vähän muustakin.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Resurssiaggressiokäytökseen voi vaikuttaa

Vapaa käännös tutkimusartikkelin keskeisistä kohdista

Resurssiaggressiolla tarkoitetaan koiran käytöstä, jossa koira tietyillä käyttäytymismuodoilla pyrkii kontrolloimaan pääsyä johonkin asiaan, jolla on koiralle potentiaalista arvoa. Turvallisuussyiden vuoksi käyttäytymismuodot, joihin liittyy aggressiota (pureminen, uhkauseleet), ovat erityisen huolestuttavia.

Muitakin resurssiagressioon liittyviä käyttäytymismuotoja esiintyy koirilla yleisesti. Näihin kuuluu muun muassa

1) välttely, jossa pää tai keho kontrolloi kohdetta tai koira vaihtaa kohteen kanssa paikkaa,
2) nopea syöminen (syötävä kohde)

Tutkimuksessa sosiaalisen median avulla rekrytoitiin 3589 koiranomistajaa. Videotehtävien avulla, joissa osallistujan tuli tunnistaa videolta oikein erilaiset resurssivartiointikäytökset (välttely, pelottelu/uhkaus, nopea syöminen, pureminen), valikoitiin lopulliseen otokseen 2207 kaikkiin tehtäviin oikein vastanneiden osallistujien vastaukset koiriensa käyttäytymisestä.

Kyselytutkimuksen tulosten perusteella koirat, jotka olivat impulsiivisempia, todennäköisemmin esittivät välttelykäytöstä, nopeaa syömiskäytöstä ja aggressiivista käytöstä. Pelokkaammat koirat esittivät todennäköisemmin aggressiivista käytöstä. Kastroidut urokset ja sekarotuiset olivat useammin resurssiaggressiivisia verrattuna muihin sukupuoliin, leikkausstatukseen tai rotuun.

Aggressiokäytöstä ja välttelyä vähensi, kun koirille opetettiin luotettavasti kohteiden "pudottaminen/jättäminen" pyynnöstä.

Maukkaiden makupalojen lisääminen ruokaan syömisen aikana vähensi todennäköisyyttä resurssiaggressiokäyttäytymiseen.

Ruokakupin poistaminen kesken syömisen taas lisäsi todennäköisyyttä vakavampien resurssiaggressiokäytösten esiintymiseen tai niiden ilmenemistiheyteen (useuteen).

Tutkijat tiivistävät tulokset seuraavasti:

- Resurssiaggressiokäyttäytymistä voi vähentää opettamalla koiraa pyynnöstä pudottamaan/jättämään esineitä/kohteita.

- Maittavien makupalojen lisääminen ruokaan syömisen aikana voi vähentää resurssiaggresioon liittyviä käytöksiä.

- Ruoka-astian poistaminen kesken syömisen voi lisätä resurssiaggressiokäyttäytymistä.

- Resurssiaggressiokäyttäyminen on joustavaa ihmisten läsnäollessa.


Jacquelyn A. Jacobs, Jason Coe, David L. Pearl, Tina, M. Widowski, Lee Niel (2017) Factors associated with canine resource guarding behaviour in the presence of people: A cross-sectional survey of dog owners. http://dx.doi.org/10.1016/j.prevetmed.2017.02.005

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti