Koirien käyttäytymisestä, luonteesta, persoonallisuudesta, testaamisesta, hyvinvoinnista, teknologiasta ja vähän muustakin.

torstai 26. joulukuuta 2019

7 käytännön ohjetta ulkoiluun pennun ja aikuisen koiran kanssa uudenvuodenaattona

Olen koonnut tähän lyhyet käytännön ohjeet pennun ja aikuisen koiran ulkoiluun liittyen paukutteluun varautumiseen ja katoamisen varalle jo aaton aluspäivinä.

Vuosittain uudenvuoden vaihtuessa pentuja ja aikuisia koiria katoaa kymmenittäin Suomessa niiden pelästyessä ilotulitusta. 

Ilotulitteiden käyttö on sallittua uudenvuodenvaihtuessa 31.12 klo 18 - 1.1 klo 02 välisenä aikana. Tämä ei kuitenkaan ole tae siitä, että ampuminen ajoittuisi vain tälle ajankohdalle. Sen vuoksi koko vuoden vaihe, alkaen jo muutamaa päivää aiemmin, heti kun ilotulitteiden myynti alkaa, on aikaa, jolloin on riski ilotulitteiden räjäyttelylle. 

Pentujen ja koirien omistajana on syytä olla tarkkana siitä, että välttää pennun ja aikuisen koiran altistamista ilotulitteille. Kertapelästys voi aiheuttaa pysyvän pelon ja osa koirista on lähtökohtaisestikin pelokkaita ja ahdistuvat ilotulitteiden äänistä.

7 käytännön ohjetta pennun ja aikuisen koiran ulkoiluun vuoden vaihteessa:


1. Ulkoiluta koiraasi mahdollisimman turvallisilla ja rauhallisilla alueilla. 


Jos mahdollista, ulkoiluta koirasi uudenvuoden vaihteessa rauhallisella, metsäisellä alueella.

2. Älä vie koiraasi paukkeeseen tai sen lähelle. 


Vältä alueita, joissa räjäytellään.

3.  Pidä koirasi kytkettynä.


Pidä koira kytkettynä jo muutama päivä ennen uutta vuotta, sekä vielä uuden vuoden päivänäkin. Ilotulitteita pamautellaan muunakin kuin sallittuna aikana klo 18-02 uuden vuoden aattona ja yönä.

4. Varmista koiran talutusvälineiden turvallisuus ja kestävyys.


Varmista kaulapannan, valjaiden ja remmin lukon kestävyys ja istuvuus. Koirat tempaisevat itsensä kireästäkin pannasta tai istuvista valjaista ketterästi läpi, kun pelästys on iso. 

Varmista koirasi turvallisuus käyttämällä kahta talutinta tai talutinta, jossa on kaksi lukkoa ja jotka on kiinnitetty kahteen eri  pantaan tai valjaaseen ja pantaan. Pannoissa turvallisin on metallisella solkilukolla varustettu kestävämateriaalinen panta, esim. tukeva nahkapanta. Muovilukot eivät kestä välttämättä koiran tempaistessa kovaa.

5. Älä vie koiraa ulos ilotulisten aikana aattona klo 18-02.


Suurin osa koirista ei nauti ilotulitteista vaikka välinpitämättömiä olisivatkin ja osa pelkää niitä erittäin voimakkaasti. Vaikka koirasi muutoin kestäisikin ilotulitusten ääntä eikä reagoisi niihin, aina voi sattua vahinkoja. Se yksi väärään aikaan ja väärään suuntaan lähtenyt raketti, paukkuva pata tai papattipaukutus voi osua juuri kohdallenne ja pelästyttää koiran kuin koiran. Kertapelästys voi johtaa pysyvään pelkoon. 

6. Ota koirastasi etukäteen karvanäytteet talteen puhtaaseen minigrip pussiin tai lasipurkkiin. 


Koiran ominaishajua voidaan käyttää lähtöhajuna etsijäkoiralle, jos koirasi katoaa.

7. Jos lemmikkisi katoaa, toimi Etsijäkoirien toimintaohjeiden mukaisesti. 


Laita jo nyt puhelimeesi löytöeläinhoitolan numero sekä etsijäkoirien numero. 
Ohjeet löydät osoitteesta:


Hyvää ja rauhallista uutta vuotta! Pidetään huolta lemmikkiemme turvallisuudesta ja hyvinvoinnista myös uudenvuodenaattona!

Ilotulitepelon helpottamiseen löydät ohjeita seuraavasta postauksesta:
10 vinkkiä koiran ilotulitepelon lievittämiseen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti