Koirien käyttäytymisestä, luonteesta, persoonallisuudesta, testaamisesta, hyvinvoinnista, teknologiasta ja vähän muustakin.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Mikä on MH -luonnekuvaus?

Taustaa

MH -luonnekuvaus (MH = Mentalbeskrivning Hund) on kaikille koiraroduille tarkoitettu koiran luonteen ja persoonallisuuden kuvaus. Tämä postaus MH:sta pohjautuu ensisijaisesti MH -luonnekuvauksen sääntöihin ja järjestämisohjeeseen, jotka löytyvät Kennelliiton sivuilta (SKL MH -luonnekuvaus).

MH -luonnekuvauksen tarkoituksena on kerätä aineistoa koiran käyttäytymisestä MH -kuvauksen järjestämisohjeessa määritellyissä tilanteissa. Tilanteet on määritelty siten, että niissä pyritään tarkastelemaan keskeisiä koiran reaktioita ja saamaan siten tietoa koiran periytyvistä luonteen ja persoonallisuden piirteistä. Koiran luonne ja persoonallisuus vaikuttavat sen kykyyn selviytyä arjessa ja sen mahdollisissa erityisissä käyttötarkoituksissa.

Tarkastelemalla rodun kuvaustuloksia, saadaan tietoa rodulle tyypillisestä luonteesta. Jotta rodun luonteesta saadaan kattava ja todellisuutta vastaava kuva ja kerättyä tietoa voidaan hyödyntää jalostuksessa (jalostusvalinnoissa ja jalostuksen ohjauksessa) sekä jalostuksen seurannassa, on tärkeää, että
  • MH -kuvattavana käy kaikenlaisia yksilöitä,
  • MH -kuvataan (ja/tai luonnetestataan) riittävä määrä yksilöitä ja jälkeläisiä vuosittain ja 
  • jalostuksessa käytettävät yksilöt MH -kuvataan (ja/tai luonnetestataan). 
Kuvaustulokset ovat tarkasteltavissa KoiraNetissä. Yksittäisen koiran MH -kuvaustulosta voidaan tarkastella sekä yksilönä, että rodulle tyypilliseen ja ihanneluonnekuvaan (ihanneprofiili) verrattuna. Lisäksi voidaan tehdä tarkasteluja roduittain tai laajemmin muun muassa MH -kuvaustulosten ja muiden koetulosten suhteesta toisiinsa (esimerkki mm. kalvoissa  s. 37, lähde Svartberg, 2002).

Tietoa ja kuvia MH:sta löytyy myös GR 2012 kesäleirin luentokalvoista. YouTubesta löytyy videopätkiä MH -kuvauksista, joista pääsee tutustumaan eri osioihin.

MH:n kuvaamisasteikosta ja ihanneprofiilista

MH:ssa on kaikkiaan kymmenen (10) osiota, joissa kuvataan 31 koiran eri käyttäytymisreaktiota (ks. kuvauslomake). Koiran reaktioita kuvataan viisiportaisella (1-5) reaktion intensiteettiä (vahvuus, voimakkuus) kuvaavalla asteikolla.
  • 1 = pieni reaktio tai aktiviteetti
  • 5 = suuri reaktio tai aktiviteetti
MH -kuvaukselle voidaan luoda rodun ihanneprofiili, joka kuvaa rotumääritelmään ja rodun käyttötarkoitukseen perustuvat käyttäytymisreaktiot ihanneintensiteetteineen (eli ihannevoimakkuuksineen). Ihanneprofiili on rotukohtainen, ja se kuvaa miten rodun tulisi käyttäytyä tietyssä tilanteessa eli mikä on ihannetapa toimia kyseisessä tilanteessa (Lähde: SKL, ohjeistus MH luonnekuvauksen rotuprofiilin luomiseen).

MH:n osioiden vaiheet

Kuvauksen jokaisessa osiossa on kolme vaihetta:
  1. Aktivointi.  Kuvauksen osiot/ärsytystilanteet aloitetaan samalla tavalla kaikille koirille, eikä aktivointia muuteta koiran mahdollisen vähäisen reaktion perusteella erilaiseksi.
  2. Koiran käsittely.  Käsittely ja ärsytystilanteet ovat jokaiselle koiralle voimakkuudeltaan ja järjestelyiltään samanlaiset.
  3. Lopetus - uteliaisuus ja jäljellejäävä pelko. Osio/ärsytystilanne päätetään siten, ettei siitä aiheudu koiralle uutta ärsytystilannetta. Koska ajalla on suuri merkitys koiran palautumiselle, toimenpiteet palautumisvaiheessa suoritetaan 15 sekunnin välein. Palautumiseen varataan riittävästi aikaa.
MH -kuvauksen osiot

Osiot suoritetaan mahdollisimman yhdenmukaisesti, jotta kuvaus on kaikille mahdollisimman samanlainen ja tulokset vertailukelpoisia.
  1. Kontakti - kuvaa koiran valmiutta ottaa kontaktia ja vastata kontaktiin vieraiden ihmisten (testinohjaaja) kanssa. Osiossa kuvataan koiran käyttäytymistä liittyen tervehtimiseen, yhteistyöhön ja käsittelyyn.
  2. Leikki - kuvaa koiran kykyä leikkiä esineellä ja taistella testinohjaajan kanssa. Osiossa kuvataan leikkiä, tarttumista, taisteluhalua ja puruotetta.
  3. Takaa-ajo ja tarttuminen - kuvaa koiran halua ajaa takaa liikkuvaa esinettä (saalista) ja tarttua siihen. 
  4. Aktiviteettitaso - kuvaa koiran reaktioita kolmen minuutin ajan tilanteessa, jossa ei tapahdu mitään.
  5. Etäleikki - kuvaa koiran kykyä yhteistyöhön vieraan henkilön kanssa välimatkan päässä ohjaajasta. Osiossa kuvataan kiinnostusta, uhkaa/aggressiota, uteliaisuutta, lekkihalua ja yhteistyötä.
  6. Yllätys - kuvaa koiran valmiutta toimia yllättävässä tilanteessa. Osiossa kuvataan pelkoa, puolustusta/aggressiota, uteliaisuutta, jäljellejäävää pelkoa, ja jäljellejäävää kiinnostusta.
  7. Ääniherkkyys - kuvaa koiran reaktioita yllättävän äänen yhteydessä. Osiossa kuvataan pelkoa, uteliaisuutta, jäljellejäävää pelkoa ja jäljellejäävää kiinnostusta.
  8. Aaveet - kuvaa koiran reaktioita, kun uhkaavasti liikkuvat kohteet lähestyvät hitaasti edestä päin koiraa kohti. Osiossa kuvataan puolustusta/aggressiota, tarkkaavaisuutta, pelkoa, uteliaisuutta, ja kontaktinottoa aaveeseen.
  9. Leikki 2 - kuvaa koiran kykyä leikkiä esineellä kuvauksen tässä vaiheessa (vrt. kohta 2).
  10. Ampuminen - kuvaa koiran reaktioita laukauksien yhteydessä sekä koiran ollessa aktiivisena, että passiivisena. Ohjaajalla on oikeus päättää ammutaanko laukaukset vai ei.
Mitä MH -luonnekuvaustulos kertoo?

Luonnekuvaajat tarkastelevat kuvattavana olevan koiran reaktioita kuvauksen eri osioissa ja kuvaavat reaktiot kuvauslomakkeeseen reaktion intensiteetin mukaisella asteikolla 1-5.

Koiran kuvaustulos kuvaa siten koiran käyttäytymisreaktiot ja niiden intensiteetin MH -kuvauksen ärsytystilanteissa eli osioissa. Kuvaus on joko suoritettu tai keskeytetty. Jotta saadaan käsitys koiran luonteesta ja persoonallisuudesta, on koiran kuvaustuloksesta tarkasteltava kuvauksessa kirjattujen käyttäytymisreaktioiden tuloksia eli intensiteettiä.

Lyhykäisesti voi tässä postauksessa todeta, että tarkastelemalla MH -luonnekuvauksen eri osioista tuloksia reaktioista ja niiden intensiteetistä, MH -kuvaustulos kertoo koiran arkuudesta tai rohkeudesta eli yksilön yleisestä alttiudesta tai pyrkimyksestä lähestyä uusia asioita tai kohteita ja ottaa riskejä. Leikkisyys, sosiaalisuus ja uteliaisuus/pelottomuus kuuluvat arkuus-rohkeus akselille (Svartberg & Forkman, 2002, Svartberg et al. 2005, Svartberg, 2006). Lisäksi kuvaustulos kertoo aggressiivisuudesta ja saalistushalukkuudesta.

Kuvauslomakkeessa näkyvät myös seuraavat tiedot: Koiranohjaajalla on mahdollisuus kieltäytyä ampumisosiosta, jolloin tieto kieltäytymisestä merkitään lomakkeeseen. Kuvaus voidaan keskeyttää koiranohjaajan tai luonnekuvaajan toimesta. Jos koiranohjaaja keskeyttää kuvauksen ennen osiota 9, koiran voi tuoda uusintakuvaukseen yhden kerran aikaisintaan kuuden viikon kuluttua. Jos luonnekuvaaja keskeyttää kuvauksen uusintakuvausoikeutta ei ole, jollei syynä ole kohtuuton häiriö tai koiran fyysinen loukkaantuminen. MH-luonnekuvaajan keskeyttäessä kuvauksen, syynä keskeyttämiseen voi olla koiran loukkaantuminen, liiallinen kuormittuneisuus, koira ei palaudu osion suorituksesta, tai koira osoittaa aggressiivisuutta ilman, että siihen kohdistuu aiheutettua uhkaa. Ainut vaatimus koiralle ja sen ohjaajalle kuvauksen aikana on, että koira on kahdessa minuutissa kytkettävissä (saatavissa kiinni).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti